Kesätyön avulla Turun Seudun Vesi tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden tutustua vesihuoltoalan tarjoamiin monipuolisiin tehtäviin

Aaro_Ala_lipasti_3

Turun Seudun Vesi työllistää kesäisin muutamia kesätyöntekijöitä tarpeen mukaan. Tänä kesänä yhtiö haki liiketalouden tai taloushallinnon opiskelijaa taloushallinnon assistentin tehtäviin sekä teknisen alan opiskelijaa vesihuollon käyttö- ja kunnossapitotehtäviin.

Alisa Jylhänkangas törmäsi netissä työpaikkailmoitukseen taloushallinnon assistentin kesätyöstä ja hän päätti hakea paikkaa. Alisa tuli valituksi ja hän aloitti toukokuussa työt heti koulun loputtua.

Alisa opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa liiketalouden tradenomiksi. Hän on suuntautunut opinnoissaan taloushallintoon, joten kesätyö vastaa alan opintoja. Lisäksi kesätyöllä hän saa suoritettua opintoihin kuuluvan työharjoittelun ja se tuo arvokasta työkokemusta uraansa aloittavalle nuorelle.

– Päätehtäviini kuuluvat avustava kirjanpito sekä muita toimistotehtäviä. Yllättävää minulle oli vesihuoltoalan laajuus ja työllistymismahdollisuudet, kertoo Alisa.

Monipuolisia vesihuollon huolto- ja kunnossapitotehtäviä

Turun ammattikorkeakoulussa konetekniikan ensimmäistä vuotta opiskeleva Aaro Ala-Lipasti etsi keväällä alan kesätöitä ja päätyi hakemaan Turun Seudun Veden avoinna ollutta tehtävää.  Kesätyöllä Aaro saa suoritettua ensimmäisen vuoden työharjoitteluun, jonka pitää olla vähintään viisi viikkoa kestävä työsuhde.

-Olen kesän aikana päässyt tekemään vesihuoltoalan perus huolto- ja kunnossapitotyötä. Tehtävät ovat olleet monipuolisia aina nurmikon leikkuusta pumppujen värinämittauksiin, kertoo Aaro.

Vedenjakelujärjestelmän maantieteellinen laajuus ja pitkälle automatisoitu toiminta oli Aarolle uutta. Kesätyöntekijät aloittavat yhtiössä lomakauden alkaessa sopimuksen mukaan touko- tai kesäkuun aikana ja työsuhteet päättyvät elokuussa, kun koulut alkavat.

-Tarjoamalla kesätyötä emme pelkästään toivo henkilön paikkaavan lomalla olevaa henkilökuntaa vaan haluamme myös tarjota nuorille opiskelijoille mahdollisuuden tutustua vesihuoltoalaan ja ylipäätään työelämään. Kesätyöllä voi pystyä suorittamaan opintoihin kuuluvan työharjoittelun ja muutama kesätyöntekijä on myös tehnyt opinnäytetyönsä meille, toteaa Turun Seudun Veden hallintopäällikkö Mikko Laitinen.

Vesihuoltoala on osa kriittistä infrastruktuuria ja huoltovarmuutta.  Ala tarjoaa töitä, jotka jatkuvat taloussuhdanteista huolimatta. Lisäksi alalle on tyypillistä, että työsuhteet ovat pitkiä. Alan jatkuvasti uudistuessa ja kehittyessä myös Turun Seudun Vesi Oy pitää huolta henkilöstön osaamisen ylläpitämisestä ja toiminnan jatkuvasta kehittämisestä erilaisten koulutusten ja projektien avulla.

Turun Seudun Vesi Oy on Suomen toiseksi suurin vedentuottaja, joka toimittaa juomavettä Turun alueen 300 000 tuhannen asukkaan tarpeisiin. Turun Seudun Vesi Oy:n tuottama juomavesi puhdistuu luonnonmukaisin ja ympäristöä säästävin menetelmin Virttaankankaan tekopohjavesilaitoksella. Tuotetun tekopohjaveden laatu on erinomaista ja vastaa Virttaankankaan harjualueen luontaisen pohjaveden laatua. Raikas ja maukas juomavesi on kesälläkin kylmää, sillä kuluttajille lähtevä juomavesi on alle 10 asteista vuoden ympäri. Kestävän kehityksen ja energiatehokkuuden kehittäminen kuuluvat keskeisenä osana yhtiön strategiaan ja arvoihin ja yhtiö pyrkii omalta osaltaan kaikin tavoin edistämään hiilineutraali Turku 2029 tavoitteen saavuttamista. Jo viimeisen kymmenen vuoden ajan olemme hyödyntäneet painovoimaisesti veden siirtolinjassa virtaavan veden liike-energiaa omassa sähköntuotannossamme.  www.turunseudunvesi.fi

 

Turun Seudun Vesi Oy sosiaalisessa mediassa

Scroll to Top