Kestävä kehitys on jo osa Turun Seudun Veden toimintaa

Turun Seudun Vesi Oy:n tuotantopäällikkö Osmo Puurunen
Turun Seudun Vesi Oy:n tuotantopäällikkö Osmo Puurunen

Vesitalous -lehti nostaa yhtiön toiminnan esimerkiksi kestävää kehitystä toteuttavana vesihuollon toimijana.

Kestävä kehitys, energiatehokkuus ja vaihtoehtoisten energialähteiden kehittäminen ovat turvallisen talousveden tuotannon ja jakelun lisäksi Turun Seudun Veden keskeisiä tavoitteita. Näiden periaatteiden myötä Turun Seudun hanoista virtaa vastuullisesti tuotettua vettä.

Yhtiön ensimmäinen merkittävä energiansäästöinvestointi tehtiin tekopohjavesilaitoksen rakentamisen yhteydessä noin 10 vuotta sitten. Veden siirtolinjalle asennettiin turbiini, jonka avulla tuotetaan osa veden tuotannossa käytettävästä sähköstä. Turbiinin keskimääräinen teho on jatkuvassa käytössä 200–250 kW ja vesi virtaa vuorokauden ympäri. Turbiinin tuottama sähkö vastaa noin 100 nelihenkisen sähkölämmitteisen omakotitalon tai vastaavasti 1000 kahden hengen kerrostaloasunnon sähkönkulutuksen tarvetta. Lisäksi yhtiön esikäsittelylaitokselle Huittisiin asennetaan sähköä tuottava aurinkopaneelijärjestelmä. 

Uusimman Vesitalous -lehden  Tuomo Häyrysen kirjoittamassa artikkelissa: ”Hiilijalanjälki ja kestävä kehitys – nousevat teemat myös vesihuollossa”, tuodaan Turun Seudun Vesi Oy:n liike-, lämpö- ja aurinkoenergian hyötykäyttö esimerkkinä esille ja muistutetaan, että yhtiön toteuttama tekopohjavesi tuotantotapana on sekä kestävän kehityksen että veden laadun kannalta pintavedenottoa edullisempaa.

– Tekopohjaveden käsittelyssä kemikaalien käyttö on selvästi vähäisempää kuin pintavesilaitoksilla. Toinen tuotantomenetelmän etu on veden tasainen lämpötila läpi vuoden, jolloin asiakkaat kokevat veden raikkaaksi ja laadukkaaksi,  kertoo Turun Seudun Vesi Oy:n tuotantopäällikkö Osmo Puurunen artikkelissa.

Lue lisää Vesitalous-lehdestä 3/2021 sivu 48-49 ”Hiilijalanjälki ja kestävä kehitys – nousevat teemat myös vesihuollossa” .

 

Vesitalous-lehti on vesialan arvostetuin ammattilehti Suomessa. Se on johtava, vesi- ja ympäristöasioita laajasti ja monimuotoisesti käsittelevä vesialan ammattilaisille tarkoitettu erikoislehti. Vesitalous-lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.  www.vesitalous.fi

Turun Seudun Vesi Oy sosiaalisessa mediassa

Scroll to Top